Yksilöllisiä valaistusratkaisuja Tampereella ja Pirkanmaalla

Oikealla valaistussuunnittelulla luodaan haluttu tunnelma ja viihtyisyyttä

Koti muodostuu tilan lisäksi sisustuksesta ja siellä asuvista ihmisistä. Valaistuksen tulee tukea asukkaiden mieltymyksiä ja olla yhteneväinen sisustuksen kanssa. Valaistuksen avulla voidaan luoda viihtyisä tunnelma sekä sisä- että ulkotiloihin.

Valaistussuunnittelussa tärkeää on yhdenaikaisuus rakennuksen muun suunnittelun kanssa, mutta valaistussuunnittelulla voidaan tuoda uutta myös valmiiseen kohteeseen. Valaistuksen ohjaus on nykyään merkittävä osa valaistusta ja perinteisestä poikkeavat ratkaisut ovat jo yleisiä. Ohjaus voidaan toteuttaa kytkimillä, painonapeilla, himmentimillä, liiketunnistimilla, aikaohjauksilla, mobiililaitteella tai ohjausjärjestelmällä. Energiansäästön mahdollistavat energiatehokkaat valonlähteet ja tarpeeseen säädetty ohjaus, jotka ovat nykypäivää.

Jotta saat mielikuviesi mukaisen valaistuksen ja säästät aikaasi, anna valaistussuunnittelu InnoSähkön osaaviin käsiin. Valaistusratkaisujen suunnittelussa on oleellista ymmärtää kohteen sähköjärjestelmät. InnoSähkön ammattilaiset valmistelevat sinulle toivomasi ratkaisut, joihin voit itse vaikuttaa. Hyvin suunniteltu työ on puoliksi tehty.

InnoSähkö toteuttaa sähköalan suunnittelu- ja asennustyöt 

InnoSähkö on valaistus- ja sähköalan vankka ammattilainen. Hoidamme myös alan asennustyöt usean vuoden kokemuksella. Teemme vaativatkin sisä- ja ulkotilojen sähkötyöt. Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, asunto-osakeyhtiöt ja yritykset. Päätoimialueitamme ovat Tampere ja Pirkanmaa.

Meiltä saa myös aurinkosähköratkaisut asennettuna.

Meidän kanssa asioidessasi saat vankan sähköalan ammattitaidon ja käytännön kokemuksen sähkötöihin, niin suunnitteluvaiheessa kuin itse asennuksissakin. Kokonaisvaltaisella palvelulla pystymme tarjoamaan helpon ja sujuvan yhteistyön, joka takaa laadukkaan lopputuloksen niin uudisrakennusprojekteissa kuin saneeraustöissä.

VERKKOKAUPPAAN Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Valaistussuunnittelu

Tietoa valaistussuunnittelusta ja 3D-mallinnuksesta alla olevasta linkistä.

Lue lisää!

Sähkösuunnittelu

Tietoa sähkösuunnittelusta alla olevasta linkistä.

Lue lisää!

Sähköasennus

Tietoa sähköasennuksista alla olevasta linkistä.

Lue lisää!